Muinaiset vietit
sisimmässäni
koskettelevat
eristyneisyyden kaapua
Kuinka kaukana ovatkaan
vapaudesta
välissä seinä
ohut kuin seitti
—
Kielletyt tunteet
asuinsijanaan
hylätyt rannat
Vaikka verhoan
salaisuuden
silti muistan
sinut
—
Syksy itkee
punaisia lehtiä
Juuri kaipaa valoa
haudattuna
vaiennettuna
ollen siellä
mihin sen paikka
on osoitettu
Kirjoitin runon kokemuksistani ja havainnoistani siitä, millaista on minuuden hajotessa ”tavallisten” ihmisten keskuudessa. Runo on kirjoitettu alun perin muille saman kokeneille mutta tahdon jakaa sen täälläkin, jos jotakuta kiinnostaa tulkita tästä omat ajatuksensa. Runon nimi on AA-kerho.
Hei kaikki
olen hullu
Välinpitämättömyyden
pullosta tullu
Lusikalla annettu
kauhalla otettu
Sydänparka poljettu
sieluriepu-lettu
Tupsahdinko tahallani
kyykäärmeen pesään
Ihme että pysyin edes
hengissä kesään
Mitä sitä selittämään
hitonmoinen trauma
Jo alkaa pelittämään
juorukellolauma
Lihavilla leppoisuus
hulluilla hurskaus
Masentuneellako muka
naurunpurskaus?
Suotaisipa tyhjyyteeni
ilakoinnin vapaus
Hymyillessä pakko olla
pähkähullu tapaus
Vanhuuden harmauden koin
ihan liian aikaisin
Taidanpa ottaa
lapsuuteni takaisin
Olenhan
sekaisin päästäni
